Tervetuloa Karvinkartanon pienryhmäkodin kotisivuille.


Koti on aikuisille kehitysvammaisille tarkoitettu asumispalvelua tarjoava yksikkö.

TOIMINTA-AJATUS


Karvinkartanon toiminta-ajatuksena on antaa kehitysvammaisille ihmisille turvallinen, kodinomainen yksilöllisyyttä kunnioittava ja erilaisuudet hyväksyvä koti. Toimintaa ohjaavat yksilökeskeisyyden, asiakaslähtöisyyden ja jatkuvan kehittämisen arvot.

KARVINKARTANON ARKI, ELÄMÄ JA OLOSUHTEET


Tilat ja toiminta tarjoavat asukkaalle mahdollisuudet sellaiseen asumiseen, jossa hän voi sosiaalistua lähiympäristöönsä ja jonka puitteet hän tunnistaa kodikseen. Jokaisella on oma huone, mieleisekseen kalustettuna, sekä yhteiset oleskelu-, ruokailu, sauna ja peseytymistilat käytössään. Pienryhmäkodissa on suuri piha ja terassi, jossa on mukavat oleskelutilat ja grillausmahdollisuudet. Pienryhmäkodissa asukkaat ja henkilökunta toimivat yhteisönä, jonka yhteistyö perustuu keskinäiseen vastuuseen ja sitoutumiseen yhdessä asetettuihin tavoitteisiin. Asukkaiden tekemät päivittäiset kodin tehtävät vahvistavat tarpeellisena olemisen tunnetta. Jokaisella yhteisön jäsenellä on oikeus olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi omana itsenään. Lämmin läheisyys pitkäaikaisessa hoitosuhteessa ei estä ammatillisuuden toteutumista, vaan on inhimillisyydessään sen tukena.

GREEN CARE MEILLÄ


Hyödynnämme omaa maatilaamme ja eläimiämme asukkaiden virkistykseen ja elämyksiin.


Asukkaat saavat syöttää, harjata tai vain silitellä eläimiä, siinä samalla kerron niiden hoidosta, ominaisuuksista ja tavoista. Pihaltamme löytyy poneja, lampaita, kaneja, kanoja, koira ja kaksi kissaa.


Loppukesästä noukimme yhdessä marjoja ja muita pihan antimia. Lämmitämme myös pihasaunaa ja halukkaat pääsevät paljuun kylpemään.

VIRIKKEITÄ, VAPAATA JA MUKAVAA YHDESSÄ


Virkistystoimintaa kodin ulkopuolella ovat myös musiikki ja esim. hengelliset ja seurakunnalliset piirit sekä erilaiset retket ja tapahtumat. Osa asukkaista käy myös työtoiminnassa. Karvinkartanossa on laadukasta päivätoimintaa jota toteutetaan vuosisuunnitelman mukaan. Päivätoiminnan sisältö määräytyy vuodenaikojen ja teemojen mukaan.

Ystävät ja omaiset ovat aina tervetulleita vierailemaan kodissamme.